Metsässä käveleskely on ihanaa. Saa raikasta ja puhdasta ilmaa sekä ennenkaikkea mielenrauhaa. Muistan lukeneeni artikkeleitakin metsän rauhoittavasta vaikutuksesta ja kyllä tämän vaikutuksen huomaa lapsissakin. Hektisen ja suorittavan elämän täydellistä vastapainoa, sanoisin.
Sienestäminen ja marjastaminen ovat olleet osa elämääni pienestä asti, joskin teinivuosina niitä tuli harrastettua vähemmän. Nykysin viihdyn taas paljon metsässä, ja käymme harva se päivä lastenkin kanssa takamaastoissa leikkimässä. Metsässä virikkeet ovat erilaisia ja kannustavat tutkiskeluun.
 |
| Sienimetsällä on aikaa rauhoittua |
Tänään teimme pienen sieniretken takametsään. Lapset olivat innoissaan liikkeellä omien pikku ämpäriensä kanssa. Vaikuttaisi siltä, että pakkaset ja niitä seurannut lämpimämpi jakso on palelluttanut osan suppilovahverosadosta, eikä tutuilla paikoilla ollut sieniä tavalliseen tapaan. Löysimme kuitenkin tukun suppiksia yhteen kastikkeeseen. Koska meillä on kuivattuja suppilovahveroita aikaisemmilta vuosilta, en taida sieniä tänä vuonna säilöä lainkaan.
Sammaleisissa kuusikoissa viihtyvä suppilovahvero on aina ollut meillä käytetyin ruokasieni. Sen käsittely on nopeaa ja helppoa. Ravitsemuksellisesti suppilovahveron paras ominaisuus on sen runsas C-vitamiinipitoisuus. Sienet ovat melko vaikeasti sulavia, joten annoin niitä lapsille vain pienen määrän maistettavaksi kastikkeen muodossa. Kumpikaan lapsista ei liiemmin pitänyt maistamastaan. Näinhän se uusien ruokien kohdalla monesti on.
 |
| Sipulin ja voin kanssa pannulle... |
 |
| Aamuiset sienet kastikkeena |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti