sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän fenkolikeitto

Kauppareissulla silmiini osunut fenkoli päätyi itsenäisyyspäivänä keitoksi. Ohjeen muistin aikaisemmin nähneeni hiljattain osatamassai irti sokerista -kirjassa. Tiedossa olisi helppoa ja nopeaa ruokaa, joka soveltuu vaikka alkukeitoksi. Näin ainakin meillä.


Fenkolit ja purjo (käytin tosin sipulia) kuullotetaan voissa, lisätään kuivattuja fenkolinsiemeniä ja omenaviinietikkaa, pari perunaa, valkosipulia ja kasvis tai kanalientä. Keitellään puolisen tuntia ja sitten survotaan sauvasekoittimella. Tarjoiluun sitten voi laittaa parmesaanilastuja, turkkilaista jogurttia ja fenkolin tummanvihreät lehdet.

Fenkolikeittoa itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Melko kauan jouduin survomaan, jotta kokonaiset fenkolinsiemenet menivät ihan murusiksi. Ehkpä ne olisi voinut jättää kokonaan poiskin. Lapset saivat myös osakseen tästä uudesta elämyksestä. Alkujärkytyksen jälkeen molemmat söivät keittoa vajaat 10 lusikallista, mutta eipä vaikuttanut olevan ihan lempiruokaa. Onneksi oli poroa pääruoaksi.

Fenkoli on hyvä ruoansulatukselle. Se tehostaa muunmuassa rasvojen pilkkoutumista ja voi siten auttaa niitä, joilla on huono ruoansulatus ja vatsa- tai suolistovaivoja. Muitakin hyvä vaikutuksia on havaittu mm. anemian ja hengitystieongelmien hoidossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti