Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisten väriaineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisten väriaineet. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2014

Viittä väriä päivässä

Meidän perheen elämä on suuren muutoksen edessä, kun muutaman viikon päästä muutamme pohjoisesta etelän suunnalle. Ajoittain elämä on melko stressaavaakin. Pahvilaatikkoja lojuu siellä täällä ja tavarat ovat sikin sokin. Voisi ajatella, että nyt olisi sopiva hetki hieman löysätä linjaa ruokapöydässä esimerkiksi einesten avulla. Siihen en ole valmis, sillä ravitseva ruoka on minulle kunnia-asia. En suostu tinkimään siitä edes silloin, kun elämä on muuten haastavaa.

Stressaantuneena ihminen tarvitsee nimittäin entistä enemmän esimerkiksi antioksidanttisuojaa, jota saa muun muassa värikkäistä kasviksista. Miksi siis luopuisin siitä, mikä on tärkeintä. Uskon myös, että tämä härdelli heijastuu taaperoihimme, joten hyvä ruoka on tärkeä osa jaksamista ja sairauksien ehkäisyä, etenkin nyt.
Kasvisten väriaineet ovat paitsi silmänruokaa myös loistavia antioksidanttien lähteitä. Niillä on vaikutuksia muun muassa sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Olisikin hyvä syödä päivittäin viittä eri väriä:  vihreää, sinistä/purppuraa, punaista, keltaista/oranssia ja valkoista. Eri väreillä on erilaisia vaikutuksia kehossa.


Tänään aamulla (kiireessä) pilkoin runsaasti kasviksia/juureksia uunivuokaan, maustoin ja laitoin uuniin, siksi aikaa kun lähdimme ulos. Välillä kävin pihalta niitä sekoittelemassa, mutta valmistuivat juuri sopivasti, kun tulimme sisälle. 

Valmiina uuniin...

Lisäkekasvikset valmistuivat reilussa 1,5 tunnissa