tiistai 24. syyskuuta 2013

On puolukoiden aika!

Ihanaa, ämpärillinen puolukkaa odotti terassin pöydällä. Kiisseli valmistui vielä samana iltana, kun mieheni oli tuonut sangollisen punaista herkkua mukanaan. Kumma juttu, ettei tämä kirpeä marja pelästyttänyt lapsiakaan maullaan. Marjat maistuivat ihan sellaisenaan ämpäristä popsittuna. Kiisselin tein ihan perinteisesti perunajauhoja käyttäen. Maissijauhoillakin kiisseli onnistuu, ja ne sopivat, mikäli peruna ei jostain syystä passaa.
Marjojen napsiminen omin kätösin on taaperoiden mielipuuhaa

Puolukka on mainio marja, kun se säilyy viileässä ihan ilman säilöntäaineita. Kemi-Tornio lehdessä kirjoitettiin säilyvyyden perustuvan puolukan sitruuna- ja bentsoehappoihin. Paitsi se, että puolukkaa voi ottaa lääkkeeksi virtsatieongelmissa, se edistää vatsan, sapen ja maksan toimintaa. Tuo bakteerien tappaminen perustuu siihen, että puolukka estää bakteerien kiinnittymisen suolen seinämään ja bakteerit pääsevät huuhtoutumaan virtsan mukana pois!! Huh! Onpahan tehokasta lääkettä! Puolukka myös vähentää vatsan käymisprosesseja, joten siitä voi olla apua suoliston bakteerikannan häiriötiloissa. Puolukassa on kitiinihappoa, joka aiheuttaa virtsan happopitoisuuden nousun, ja happopitoinen virtsa on antibiootti, joka tuhoaa bakteerit. Joka päivä ei puolukkaa (eikä karpaloa) kuitenkaan kannata nauttia, sillä se happamoittaa elimistöä. Kaikki muut marjat sen sijaan ovat emäksisiä.

Puolukkakiisseli:
Vettä
Puolukoita
Sokeria/makeutusainetta (esim. steviaa)
Perunajauhoja

Kiehauta puolukat. Ota pois liedeltä ja siivilöi. Painele lusikalla, jotta saadaan mahdollisimman paljon marjaa mukaan. Makeuta neste. Sekoita perunajauhoja tilkkaan vettä ja lisää nauhana puolukkanesteeseen. Takaisin levylle, hämmennä, odota kunnes pulpahtaaa.

Mielestäni puolukan ongelma on se, että sen happamuus saa meidät lisäämään joukkoon todella runsaasti sokeria. Siksi itse korvasin osan sokerista stevialla. Mitähän muita puolukkaherkkuja sitä keksisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti