maanantai 9. syyskuuta 2013

Pakuria ja muuta lähiruokaa

Jesh viimeinkin, odottamani ruokamessut!! ”Terveysintoilija” on innoissaan, kun ympärillä on paljon tuoretta lähiruokaa. Otimme lapset mukaan ja suuntasimme Keminmaahan paikallisia herkkuja ostelemaan. Lapsillekin oli jotakin ylivetoa, nimittäin pomppulinna!!

Ruokamessuilta jäi taasen käteen iso tukku tuotteita, ja enemmänkin olisi voinut ostaa. Pussiin kertyi muun muassa omppuja, karjalanpiirakoita, karitsan jauhelihaa sekä PAKURIKÄÄPÄÄ rouheena. Suklaakonvehteja olisin varmasti ostanut, jos niitä olisi saanut tummina.  

Pakurista olen kuullut ja lukenut, mutta koskaan en ole sitä maistanut. Juttelin sitä myyneen yrittäjän kanssa pitkään ja lopulta valitsin vuoden 2013 rohdoskasvin reppuuni. Pakurista voisi valmistaa teetä, ja sitä voisi antaa tenavillekin. Kokeilemisen arvoista siis. Myyjä kertoi antaneensa pakuriteetä (”lastenkahvia”) omalle kuopukselleen 6kk iästä alkaen tuttipullosta J Pakurista ei ole haittaa suurinakaan annoksina ja se tasapainottaa kehon toimintaa.

Keitin teen pakkauksen ohjeen mukaan. 5 litran kattilallinen vettä ja sekaan ruokalusikallinen rouhetta. Keitin miedolla lämmöllä reilut 3 tuntia. Valmista!! Todella helppoa siis. Myyjä itse kertoi jättävänsä keitoksen hautumaan yön ajaksi.

No meillähän on nyt sitten juotu pakuriteetä joka päivä. Olen tuputtanut sitä lapsille, miehelle ja äidillekin. Väri hämää, sillä maku on hyvin mieto. Lapset joivat sitä ihan mielellään. Nyt jäädään sitten odottelemaan terveysvaikutuksia. Myyjän 2v lapsi ei ollut vielä koskaan ollut kipeä. Liekö pakurilla osuutta siihen? Pakuri muun muassa vaikuttaa edullisesti joidenkin syöpätyyppien hoidossa, laskee kolesterolia, parantaa ruoansulatusta, on erittäin voimakkaasti antioksidatiivinen sekä sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja, vitamiineja ja kivennäisiä. Antioksidatiivisuudesta kertova ORAC-arvo on pakurikäävällä n. 52500. kun esimerkiksi mustikalla se on noin 4700, omenalla 2600. Muita terveysvaikutuksia on lukuisia.

Teetä tulee nauttia 2-4dl päivässä. Tosin rouheita voi käyttää sellaisenaankin esimerkiksi lisäämällä kahvinpurujen joukkoon. Pakurikääpäähän on metsät pullollaan, mutta kerääminen vaatii metsänomistajan luvan. 73 gramman pussi maksoi messuilla 20 euroa. 
Pakuriteetä suositellaan nautittavaksi 2-4 dl päivässä.


100% ARCTIC CHAGA Pakurikääpärouhe

Iltapuuron sijaan lapset saivat tuoreita karjalanpiirakoita, omenoita, jogurttia ja banaania sekä pakuriteetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti