Näytetään tekstit, joissa on tunniste seesaminsiemen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seesaminsiemen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Siemenpatukoita isälle reissuevääksi

Koska lasten hyvinvointi lähtee hyvinvoivista vanhemmista, on tärkeää, että myös isäntä syö hyvin. Kotona hyvin syöminen on helppoa, mutta reissun päällä tilanne asettaa omat haasteensa. Työn luonteen vuoksi isäntä on paljon ulkosalla retkiolosuhteissa, joissa erilaiset energiapatukat ovat kätevää syötävää osana lounasta. Kaupan valmiit patukat ovat kuitenkin hyvin heikkolaatuisia. Ne sisältävät paljon sokeria, usein myös huonolaatuista rasvaa sekä paljon erilaisia lisäaineita. Luontaistuotekaupoista saa laadukkaitakin patukoita, mutta ne ovat valitettavan kalliita.

Erilaisia retkieväspatukoita on helppo ja nopea tehdä itsekin. Raaka-aineena voi käyttää erilaisia siemeniä, kuivattuja hedelmiä/marjoja ja kookosöljyä.

Tässä netistä löytämäni ja hieman muokkaamani ohje:

Siemenpatukat:

1 dl kuivattuja mustikoita
1 dl sulatettua kookosöljyä
1 dl luomu maapähkinävoita
3 dl siemeniä (auringonkukan-, seesamin- ja kurpitsansiemeniä)
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl riisiproteiinijauhetta (voi jättää poiskin)
n. 1 dl vettä (määrä riippuu proteiinijauheen määrästä)
Steviauutetta (tai esim. hunajaa)

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja pöyräytetään sekaisin. Levitetään massa vuokaan 2cm kerrokseksi ja laitetaan pakkaseen 30 minuutiksi. Leikataan patukoiksi ja kääräistään leivinpaperiin. Oli kuulemma hyviä. Riisiproteiini tekee patukoihin "vahvan proteiinin maun" :)

Energiapatukasta saa itse tekemällä terveellisemmän ja ravitsevamman

Yksittäispakattuja patukoita on kätevä ottaa mukaan vaikka hiihtoreissulle

HUOM! Lapsille en ole antanut näitä, sillä maapähkinä ja kaakao ovat melko allergisoivia!

torstai 30. tammikuuta 2014

Seesaminsiemenistä siemenmaitoa ja tahinia

Seesaminsiemen on varsin monikäyttöinen, kuten monet muutkin siemenet. Se on ravinteikas sisältäen mm. paljon kalsiumia sekä kolesterolia alentavaa lignaanikuitua. Koska lapsillamme oli nuhaa, päätin kokeilla maistuisiko siemenmaito normaalin sijasta. Siemenmaito lienee tuttu niille, jotka eivät syystä tai toisesta tavallista maitoa halua/voi käyttää. 

Siemenmaidon ohje:

n. 1dl seesaminsiemeniä
n. 3dl vettä

Kuorittuja seesaminsiemeniä liotetaan muutama tunti (yön yli). Siemenet soseutetaan tehosekoittimessa ja lisätään vettä vähitellen lisää. Siivilöidään kuituaines pois. Maidon voi halutessaan makeuttaa. Jäljelle jäävän kuitumassan voi käyttää vaikka leivonnassa.

Tätä ohjetta kokeilin tenaville. Se ei maistunut vaikka lisäsin joukkoon kookossokeria. Sitten soseutin joukkoon mustikkaa, mutta ei mennyt vieläkään. Lopulta päädyin keittämään iltapuuron tuohon siemenmaitoon, ja nyt maistui. Siemenmaidon makuun on kyllä tottumista, ja se käykin parhaiten esim. smoothien pohjaksi. 

Seesaminsiemenistä syntyy maitoa, joka toimii vaikka smoothien pohjana.


Seeseminsiemenistä voi tehdä myös maukasta tahnaa nimeltään tahini. Valmistaminen on helppoa ja nopeaa.

Tahinin ohje:

Liotetaan seesemainsiemeniä yön yli (ei ole välttämätöntä). Paahdetaan niitä uunissa n. 175 asteessa ehkä 15 minuuttia kunnes muuttuvat kullanruskeiksi. Välillä sekoitetaan, ettei pala. Laitetaan siemenet astiaan ja soseutetaan sauvasekoittimella hienoksi. Lisätään oliiviöljyä vähitellen, kunnes tahna näyttää maapähkinävoilta.

Siemeniä paahdetaan uunissa...

...kunnes ne ovat kullanruskeita. Soseutetaan...

...ja lisätään oliiviöljyä.

Valmista tahinia leipästen päällä


Tahinia maisteltiin tänään tattari-kinoaleipien kanssa. Poika piti näistä leivistä enemmän ja kävi syömässä lattialle pudonneet paahdetut seesaminsiemenetkin. J  


Seesaminsiemen käy erinomaisesti myös erilaisten siemenleipien yhdeksi raaka-aineeksi muiden siementen kanssa. Siementen käyttö lasten kohdalla lienee järkevää aloittaa varovaisesti ja ottaa huomioon, ettei niiden pureskeleminen välttämättä onnistu.