Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonkukansiemenet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonkukansiemenet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Siemenpatukoita isälle reissuevääksi

Koska lasten hyvinvointi lähtee hyvinvoivista vanhemmista, on tärkeää, että myös isäntä syö hyvin. Kotona hyvin syöminen on helppoa, mutta reissun päällä tilanne asettaa omat haasteensa. Työn luonteen vuoksi isäntä on paljon ulkosalla retkiolosuhteissa, joissa erilaiset energiapatukat ovat kätevää syötävää osana lounasta. Kaupan valmiit patukat ovat kuitenkin hyvin heikkolaatuisia. Ne sisältävät paljon sokeria, usein myös huonolaatuista rasvaa sekä paljon erilaisia lisäaineita. Luontaistuotekaupoista saa laadukkaitakin patukoita, mutta ne ovat valitettavan kalliita.

Erilaisia retkieväspatukoita on helppo ja nopea tehdä itsekin. Raaka-aineena voi käyttää erilaisia siemeniä, kuivattuja hedelmiä/marjoja ja kookosöljyä.

Tässä netistä löytämäni ja hieman muokkaamani ohje:

Siemenpatukat:

1 dl kuivattuja mustikoita
1 dl sulatettua kookosöljyä
1 dl luomu maapähkinävoita
3 dl siemeniä (auringonkukan-, seesamin- ja kurpitsansiemeniä)
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl riisiproteiinijauhetta (voi jättää poiskin)
n. 1 dl vettä (määrä riippuu proteiinijauheen määrästä)
Steviauutetta (tai esim. hunajaa)

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja pöyräytetään sekaisin. Levitetään massa vuokaan 2cm kerrokseksi ja laitetaan pakkaseen 30 minuutiksi. Leikataan patukoiksi ja kääräistään leivinpaperiin. Oli kuulemma hyviä. Riisiproteiini tekee patukoihin "vahvan proteiinin maun" :)

Energiapatukasta saa itse tekemällä terveellisemmän ja ravitsevamman

Yksittäispakattuja patukoita on kätevä ottaa mukaan vaikka hiihtoreissulle

HUOM! Lapsille en ole antanut näitä, sillä maapähkinä ja kaakao ovat melko allergisoivia!

torstai 2. tammikuuta 2014

Välipala: Väsymystä vai voimaa?

Nautin siitä, että saan antaa terveellisiä ruokia lapsillemme. Vähemmälläkin satsaamisella pärjäisi, huomattavasti vähemmällä. Tämä on kuitenkin minun juttuni.J Aitoja makuja ja järkeviä tapoja. Kyllä ne kantavat hedelmää pitkälle aikuisikään. Näin uskon.

Välipalaksi tarjoan lapsille lähes aina hedelmiä tai marjoja sekä jotakin niiden lisäksi. Uutena vuotena herkuteltiin hieman tavallista runsaammin: avokadopersimonijogurttia kinoamurojen kanssa ja sitten seuraavana päivänä banaanimangojogurttia, jossa oli auringonkukansiemeniä, kaakao nibsejä sekä kinoamuroja. Murot ja siemenet tasoittivat hedelmien tuomaa makeutta.

Avokadoa, persimonia, luonnonjogurttia ja kinoamuroja
Banaania, mangoa, luonnonjogurttia, auringonkukansiemeniä, kinoamuroja sekä kaakao nibsejä.
Välipalan kimpussa! Nam nam...

Auringonkukansiemenistä saadaan mm. runsaasti tärkeitä aminohappoja. Sisällöstä noin puolet on rasvaa, josta suurin osa on monityydyttymätöntä rasvaa (omega-6 rasvahappoja tosin valtaosa). Kovin suuria määriä ei luonnollisesti kannata pienille antaa, eikä varmaankaan joka päivä. Noista siemenistä kun saa kohtalaisen runsaasti kadmiumia. Siemenet kannattaa jauhaa vaikka sauvasekoittimella, sillä lapsi tuskin pystyy puremaan niitä kunnolla. Ne sopivat smoothien joukkoon hyvin. Liottaminen etukäteen auttaa siemeniä sulamaan paremmin.
Auringonkukansiemet ovat joidenkin mielestä "lähes täydellistä ruokaa"

Kaakaonibsit olin ostanut jouluksi raakasuklaata varten. Ne maistuivat vesseleille jogurtin kanssa kivasti ja malttoivat niitä pureskellakin. Lisääkin piti antaa. Kaakao on huipputerveellistä, ja raakasuklaan etuhan on juuri siinä, ettei sitä kuumenneta. Lapset maistoivat jouluna raakasuklaatakin. Raaka kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja jopa 10 % kaakaon painosta on antioksidantteja. Nuo kaakaonibsit on murskattu kokonaisista kaakaopavuista. En havainnut kummallakaan mitään allergiaoireita tuon välipalan jälkeen.

Kinoamuroja löytyi Mankkaan (Mahtavasta!!) K-Supermarketista. Siellä on sitten ihan kaikkea. Mielestäni nuo murot eivät maistuneet juuri miltään, mutta lapset söivät mielellään. Aika kalliitakin ne olivat. Sokerimuroista noihin ei varmaan olisi paluuta ;) Kinoa on gluteenitonta ja soveltuu erityisen hyvin lapsille, sillä se ei allergisoi.

100 gramman pussilla oli hintaa lähes 4e.
Välipalan pitää nykyisin olla meillä todella kunnollinen. Lähdemme välipalan jälkeen aina päivän toiselle ulkoilutuokiolle, joten energiaa tarvitaan. Pelkkä banaani enää riitä. Tarvitaan hiilihydraattien lisäksi myös proteiinia ja rasvaa, jolloin verensokerikin nousee maltillisemmin eikä ala väsyttää. Tarvitseeko aikuinen välipalaa…?


Onnea ja terveyttä Uudelle Vuodelle 2014!