Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Reissusta toiseen

Risteilyä, maaseutumatkailua ja hääjuhlia… sitä oli viime viikolla ja viikonloppuna ohjelmassa. Lauantaina majoituimme Petäjävedellä Kumpusen tilalla, jossa saimme nauttia tilan ihanista luomuherkuista niin hääjuhlan aikana kuin vielä aamupalallakin. Häämenu oli tehty puhtaista tuoreista raaka-aineista sisältäen muun muassa erilaisia salaatteja, kylmäsavuhaukea, savukalamoussea, kasviksia ja maalaispaistia. Lapset nauttivat juhlaruoasta meidän aikuisten kanssa, parhaiten taisi kuitenkin maistua leipä ja voi. Juhlan kunniaksi lapset söivät myös tuorejuustokakkua. Iltapuuro jäi pois, mutta ennen kakkua mieheni haki lapsille keittiöstä vielä yhdet iltapalavoileivät.

Gluteenitonta rieskaa voisydämmellä <3

Seuraavana aamuna jännitin, mitähän aamupalapöydästä löytyisi. Onnekseni tarjolla oli lapsille tuttuja juttuja kuten luomukaurapuuroa, oman tilan marjoja ja luonnonjogurttia sekä luomukananmunia. Näillä jaksaisimme ajella takaisin kotiin. Lapsille se oli aamun jo toinen aamupala ja samalla lounas J

Reissuelämä alkoi jo viime viikolla, kun suuntasimme mieheni kanssa Turkuun. Kävimme risteilemässä vuorokauden ajan, ja nauttimassa tavallista hienommista juhlaruoista. Myös tällöin sain ilokseni todeta, että aamupalalla oli loistavia, maukkaita ja terveellisiä ruokia tarjolla. Esimerkiksi sokerijogurtit loistivat poissaolollaan.
Hyvää huomenta risteilyvieras!

Lasten kanssa reissatessa ja muutenkin, kylmälaukku lähtee aina mukaan. Pidän siitä, ettei tarvitse stressata reissun aikana eväsasioita koko aikaa. Hääreissulla meillä oli mukana hedelmiä, smoothieita, kaurajuomaa, jogurttia, pähkinöitä/siemeniä, leipää ja leipäjuustoa. Leipäjuusto on ollut eväsruoista suosikki ja se maistuu nyt lapsille. Jo pieni pala sisältää saman verran kalsiumia kuin lasillinen maitoa. 

Kotiin lähtiessä ostimme paikallisia luomukaurahiutaleita hyvin edulliseen hintaan.

Kotiinviemisiä Kumpusen tilalta



torstai 22. toukokuuta 2014

Helle-eväät

Nyt nautitaan helteistä. Lasten kanssa tosin koen nämä kovat helteet enemmänkin haastavina. Nestettä tarvitsee huomattavasti enemmän, ja usein lapset voivat olla huonoja juomaan. Meidän kaksoset ovat onneksi hyviä juomaan kumpainenkin. Nestepitoiset hedelmät ja kasvikset ovat loistavia näin helteellä. Suosimmekin niitä vedenjuonnin lisäksi. Esimerkiksi ananas ja erilaiset melonit ovat mainioita.

Ulkona syöminen on huippua!

Hassua kyllä, tuore kurkku maistuukin parhaiten juuri ulkosalla. Kun lapselle alkaa tulla nälkä, ja ruokaa pitää vielä hetken odottaa, mikäs sen parempi naposteltava kuin esimerkiksi tuore kurkku. Eilen minulla oli vaikeuksia saada lapsia lähtemään kirppiksen leikkitilasta. Sain lapset rattaisiin sanomalla: ”Se kuka tulee rattaisiin, saa kurkkua”! Molemmat ryntäsivät rattaisiin. J Ja kotimatkalla lapset söivät puolikkaan kurkun. Ruoan yhteydessä kurkkupalaset eivät aina uppoa. Tänään otin aamupuistoon mukaan yhden omenan, kun tytölle maistui puuro niin huonosti aamulla. Omenakin upposi hiekkalaatikon reunalla tavallista paremmin.

Eilen aamulla puistossa oli ryhmä eskarilapsia kevätretkellä. Katselimme lasten kanssa heidän evästouhujaan. Eväänä lapsilla oli pillimehut ja voileipäkeksejä. Jälkiruoaksi he saivat karkkia. Pohdin siinä itsekseni, että olisiko esimerkiksi omenan syöminen ollut lapsille jotenkin vastenmielistä. Miksi opetetaan mehuihin? Tuo heidän välipala sisälsi lähes yksin omaa sokeria. L Lisäksi oman vesipullon mukana tuominen olisi sekin ihan kasvattavaa ja paljon parempi ratkaisu.

Kauppareissulla en voi olla tarkkailematta lapsiperheiden kärryjä. Harvinaisen usein näkee perheiden ostavan sokeroituja ”lasten jogurtteja” ja vanukkaita. Se on niin valitettavaa! Mieheni kanssa pohdimme asiaa, ja totesimme sitten, että kyse on paitsi tietämättömyydestä myös viitseliäisyydestä. Valmiiksi makeutetut jogurtit ym. välipalat ovat ”hetivalmiita”. Tuoreita marjoja/hedelmiä ja tuoreruokaa ylipäänsä ei voita mikään. Niissä on luontaisesti runsaasti entsyymejä, jotka puuttuvat käsitellystä ruoasta vitamiineista puhumattakaan. Tuoreita vihanneksia kuten kurkkua voi piilottaa vaikka smoothien joukkoon.

Toissapäivänä kävimme ostamassa rantsueväät matkalla, ja IHAN ITE!

Tänään lähdetään iltapäivällä rannalle, ja teen raikkaat välipalaeväät kylmälaukkuun mukaan: Ananasta ja vihersmoothieta, sekä jotakin pientä suolaista ja runsaasti vettä J

Tuleva viikonloppu (3pvää) vierähtää jälleen tautiopin opintojen parissa. Kurssi onkin kohdallani viimeinen tänä keväänä. Hommat jatkuvat harjoitusasiakkaiden kanssa myös kesäaikana.


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Sokerista fruktoosiin, ojasta allikkoon!

Moni sokeria kartteleva on alkanut etsiä vaihtoehtoa. Erilaisia keinomakeutusaineilla makeutettuja tuotteita on markkinoilla runsaasti. Mehuissa/jogurteissa käytetään muun muassa aspartaamia ja asesulfaami K:ta, sukraloosia, fruktoosia ja steviaa. Makeutusaineet joko eivät sisällä lainkaan energiaa tai sitten ne sisältävät sitä normaalia sokeria vähemmän. Esimerkiksi fruktoosi on itsessään sokeria makeampaa, jolloin sitä tarvitsee käyttää pienempi määrä. Ja stevia taasen on jopa n. 400 kertaa normaalia sokeria makeampaa.

Alhainen GI ei tee fruktoosista terveellistä

Joissakin lasten ruoissa tavallinen sokeri on korvattu hedelmäsokerilla (fruktoosilla). Tällöin tuotteessa on vähemmän energiaa ja sen glykeeminen indeksi saadaan alhaisemmaksi. Ainakin vauvojen hedelmäsoseissa olen huomannut käytettävän fruktoosia, samoin pillimehuissa. Mm. tässä ainesosaluettelossa maininta hedelmäsokeri: http://pilttipiiri.fi/lastenruoka/tuote/aurinkoinen-4-kk-125-g.

Tutkimusten mukaan hedelmäsokeri voi olla jopa tavallista sokeria haitallisempaa aiheuttaen mm. rasvamaksaa. Myös nopeat sokerit ja alkoholi ovat yhteydessä rasvamaksaan. Yhdysvalloissa paljon käytetty hyvin fruktoosipitoinen, halpa makeutusaine High Fructose Corn Syrup on yhteydessä diabetesriskiin. Glukoosi-fruktoosisiirapit on suomessakin yleisesti käytössä mm. karkkien valmistuksessa. Tuossa iltalehden artikkelissa mukavasti tietoa aiheesta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/07/lisattya-fruktoosia-vaikea-valttaa. Fruktoosilla on siis haittapuolensa.

Hedelmät ja marjat tuovat sopivasti makeutta  lapsen ja aikuisenkin ruokavalioon. Samalla saadaan vitamiineja, kuituja, ym. Esimerkiksi banaani makeuttaa smoothien ja erilaiset kuivahedelmät (liotetut) sopivat kivasti leivontaan. Steviatipat on ainoa, mitä käytän itse silloin tällöin esimerkiksi rahkassa. Aspartaamit ja fruktoosit eivät kuulu meillä ruokavalioon. Mieluummin annan lapsille vaikka pienen määrän vähemmän puhdistettua kookossokeria tai esim. täysruokosokeria, jos on tarpeen. 

torstai 2. tammikuuta 2014

Välipala: Väsymystä vai voimaa?

Nautin siitä, että saan antaa terveellisiä ruokia lapsillemme. Vähemmälläkin satsaamisella pärjäisi, huomattavasti vähemmällä. Tämä on kuitenkin minun juttuni.J Aitoja makuja ja järkeviä tapoja. Kyllä ne kantavat hedelmää pitkälle aikuisikään. Näin uskon.

Välipalaksi tarjoan lapsille lähes aina hedelmiä tai marjoja sekä jotakin niiden lisäksi. Uutena vuotena herkuteltiin hieman tavallista runsaammin: avokadopersimonijogurttia kinoamurojen kanssa ja sitten seuraavana päivänä banaanimangojogurttia, jossa oli auringonkukansiemeniä, kaakao nibsejä sekä kinoamuroja. Murot ja siemenet tasoittivat hedelmien tuomaa makeutta.

Avokadoa, persimonia, luonnonjogurttia ja kinoamuroja
Banaania, mangoa, luonnonjogurttia, auringonkukansiemeniä, kinoamuroja sekä kaakao nibsejä.
Välipalan kimpussa! Nam nam...

Auringonkukansiemenistä saadaan mm. runsaasti tärkeitä aminohappoja. Sisällöstä noin puolet on rasvaa, josta suurin osa on monityydyttymätöntä rasvaa (omega-6 rasvahappoja tosin valtaosa). Kovin suuria määriä ei luonnollisesti kannata pienille antaa, eikä varmaankaan joka päivä. Noista siemenistä kun saa kohtalaisen runsaasti kadmiumia. Siemenet kannattaa jauhaa vaikka sauvasekoittimella, sillä lapsi tuskin pystyy puremaan niitä kunnolla. Ne sopivat smoothien joukkoon hyvin. Liottaminen etukäteen auttaa siemeniä sulamaan paremmin.
Auringonkukansiemet ovat joidenkin mielestä "lähes täydellistä ruokaa"

Kaakaonibsit olin ostanut jouluksi raakasuklaata varten. Ne maistuivat vesseleille jogurtin kanssa kivasti ja malttoivat niitä pureskellakin. Lisääkin piti antaa. Kaakao on huipputerveellistä, ja raakasuklaan etuhan on juuri siinä, ettei sitä kuumenneta. Lapset maistoivat jouluna raakasuklaatakin. Raaka kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja jopa 10 % kaakaon painosta on antioksidantteja. Nuo kaakaonibsit on murskattu kokonaisista kaakaopavuista. En havainnut kummallakaan mitään allergiaoireita tuon välipalan jälkeen.

Kinoamuroja löytyi Mankkaan (Mahtavasta!!) K-Supermarketista. Siellä on sitten ihan kaikkea. Mielestäni nuo murot eivät maistuneet juuri miltään, mutta lapset söivät mielellään. Aika kalliitakin ne olivat. Sokerimuroista noihin ei varmaan olisi paluuta ;) Kinoa on gluteenitonta ja soveltuu erityisen hyvin lapsille, sillä se ei allergisoi.

100 gramman pussilla oli hintaa lähes 4e.
Välipalan pitää nykyisin olla meillä todella kunnollinen. Lähdemme välipalan jälkeen aina päivän toiselle ulkoilutuokiolle, joten energiaa tarvitaan. Pelkkä banaani enää riitä. Tarvitaan hiilihydraattien lisäksi myös proteiinia ja rasvaa, jolloin verensokerikin nousee maltillisemmin eikä ala väsyttää. Tarvitseeko aikuinen välipalaa…?


Onnea ja terveyttä Uudelle Vuodelle 2014!