Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste välipala. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Päiväkotien välipalat puhuttavat

Sokerista on ollut mediassa viimepäivinä paljon asiaa. Päiväkotien ruokalistat ja ennen kaikkea päiväkotien välipalat ovat olleet kiinnostuksen kohteena. Lahtelaisäidit vastustivat adressin voimin päiväkotien sokerisia välipaloja, ja ajankohtaisessa kakkosessa pohdittiin eilen sitä, kasvatammeko lapsistamme sokeririippuvaisia. Ohjelma on katsottavissa Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2160155

Ilta-Sanomat uutisoi asiasta näin 20.8.2014

Ensi vuoden keväällä THL julkaisee lapsiperheille ja päiväkodeille suunnatut uudet ruokasuositukset. Näissä tullaan entistä tarkemmin huomioimaan myös välipalojen terveellisyys. Ihannetilanne olisi, jos välipalalla tarjottaisiin esimerkiksi hedelmiä, marjoja, täysjyväleipää tai esimerkiksi juurespaloja. Toisaalta esimerkiksi juuresten kuorimiseen on löydyttävä tekijä, ja hygienia on säilyttävä, jos näitä välipaloja valmistetaan etukäteen, kustannuskysymyksistä puhumattakaan. Sokerin vaarat lienevät kyllä hyvin tiedostettuja.

Päiväkotien ruoka: aamupuuro, lounas ja välipala muodostavat ison osan lapsen ruokavaliosta. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Selailin Vihdin kunnan päiväkotien ruokalistaa ja huomasin ilokseni siinä monia hyviä asioita. Riisi tarjotaan täysjyvänä, ja tuoreita kasviksia salaatteina ja tuorepaloina on joka päivä tarjolla. Kerran viikossa tarjotaan kalaa ja ateriat ovat muutenkin vaihtelevia. Toisaalta välipalat ovat tosiaan hyvin hiilihydraattipitoisia ja jogurtit lienevät maustettuja. Kiisselit tehdään varmasti marjojen sijaan mehuista suurustamalla. Myös herkkuja, kuten suklaakiisseliä tai pannukakkua näkyy listalla.

Esimerkki yhden viikon välipaloista:
Ma: murot/omena
Ti: maitokiisseli/hillo/kurkku
Ke: hedelmäsalaatti/tomaatti/kurkku
To: mansikkakiisseli/mandariini
Pe: vatkattu puolukkapuuro, banaani

Päiväkotiruokiin voi toki koettaa saada muutosta ihan vaan vinkkaamalla asiasta henkilökunnalle. Päiväkodissa työskentelevä tuttavani kertoi, että muutosta saadaan parhaiten aikaan juuri silloin, kun asiakkaat (lapset ja vanhemmat) sitä toivovat.

Terveellisiä välipaloja on nyt käsien ulottuvilla, kun luumut ja kriikunatkin kypsyvät. Syksyn satokausi on hyödynnettävä täysin rinnoin. Ihanaa!

Luumuja omasta puusta

Pienistä chian siemenistä syntyy terveellinen välipala. Turvotin chian siemeniä kauramaidossa ja survoin ne pakastevadelmien kanssa maukkaaksi kiisseliksi. Makeutin herkun vielä muutamalla tipalla steviaa. Tätä tenavat söivät kyllä tällä kertaa jälkiruokana. 

Vadelmaista Chia-tuorekiisseliä
Pienet chian siemenet sisältävät paljon tärkeitä rasvahappoja

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Paha paha sokeri

Viikonloppu kului jälleen ruoan parissa. Kirjaimellisesti. Olin opiskelemassa ravintoterapiaopintojani, ja kotiin päästyäni laittelin jo seuraavan päivän eväitä itselleni ja lapsille ruokia. No, onneksi ehdin vielä ulkoillakin pitkien istumista sisältävien päivien päätteeksi ja toisaalta tehdä aamulenkit kukonlaulun aikaan.

Viikonlopun aikana pääaihealueena oli verensokerin tasapainottaminen, kylläisyyden säätely ja kehonkoostumuksen muokkaaminen/laihduttaminen. Äkkiseltään voisi ajatella, että aihepiiri on hyvin tuttu, mutta uusia näkökulmia tuli runsaasti. Esimerkiksi ylipainoisilla henkilöillä päivittäinen energiansaanti voi oikeasti olla jopa alle 1000 kaloria, mikä on todella vähän, mutta paino ei siltikään putoa lukkiutuneen aineenvaihdunnan vuoksi. Ihmisen keho kun on alun alkaen luotu sellaiseksi, että se kestää pitkiäkin jaksoja syömättä. Helposti ajattelemme, että ylipainoisten ongelmat ovat vain luonteen heikkoutta, mutta ei asia läheskään aina ole niin. Onneksi näihinkin ongelmiin löytyy hoitomuotoja.

Paljon kiinnostavaa asiaa liittyi myös sokeriin. Monet lapset oppivat jo varhain sokerin makuun, syöväthän vanhemmatkin makeaa. Lapsi oppii esimerkistä. Kaupoissa on niin paljon houkutuksia, jotka olisi tärkeä oppia tunnistamaan huonoiksi valinnoiksi. Varsinkin pillimehuja ja jogurtteja/vanukkaita näkee usein lapsiperheiden ostoskärryissä. Niiden sokeripitoisuus on usein valtava ja saattaa yllättää vanhemmat. Esimerkiksi 2dl pillimehussa voi sokerinpaloja jopa yli 5 (sokerinpalan koosta riippuen) ja maustetuissa jogurteissa vieläkin enemmän. 

Pillimehua ja vanukasta välipalaksi

Karkit, pullat, keksit ym. kuuluvat samaan sokeriperheeseen. Kun sokeri yhdistetään valkoviljaan, on yhdistelmä erittäin huono. Jos taas pieni määrä makeaa nautitaan aterian jälkeen, verensokerin nousu jää loivemmaksi, sillä proteiinit, rasvat ja kuidut tasaavat tilannetta. Jatkuva sokerin/nopeasti sokeristuvien hiilihydraattien syöminen aiheuttaa rutkasti ongelmia, jotka eivät liity yksinomaan verensokerin heilahteluihin. Mehun tilalle kannattaa esimerkiksi valita hedelmä/marjoja. Nopeissa tilanteissa minusta lapsilla toimii banaani, mutta tuskin lastakaan kannattaa opettaa naposteluun edes hedelmillä. Säännölliset ruoka-ajat ovat mielestäni tärkeitä. Opetetaan lasta syömään 3 pääateriaa (aamupala, lounas ja päivällinen) sekä kaksi pienenpää ateriaa (välipala ja iltapala). Aterioiden tulee olla täysipainoisia, sisältäen hiilihydraattien lisäksi myös proteiinia ja rasvaa. Kun ne ovat lisäksi laadultaan hyviä, lapsi jaksaa hyvin seuraavaan ateriaan asti. On lisäksi hyvä tiedostaa, ettei lapsella toimi samanlainen kylläisyyssignaali, kun hän syö makeaa. Toisin sanoen lapsi saattaa syödä karkkia, kunnes oksentaa. Tällöin vastuu on aikuisella.

Välipalavinkki: leipäjuustoa (proteiinia ja rasvaa) sekä soseutettuja lakkoja (hiilihydraatteja). Lisähiilihydraateiksi vaikka palanen leipää aktiiviselle tenavalle

Jos on tavoitteena pudottaa painoa, kannattaa muistaa, että kaikenlainen hiilihydraatti muuttuu kropassa lopulta sokeriksi. Myös se täysjyväleipä. Tällöin hiilihydraattien määrää on järkevä tarkkailla. Toki hyvistä hiilihydraattien lähteistä saamme vitamiineja, kivennäisaineita ja kuituja, joita elimistö tarvitsee, mutta käytetään kohtuudella ja kulutuksen mukaan. Kokonaan niitä tuskin kannattaa hylätä ainakaan pitkäksi aikaa. Muutoin aineenvaihduntaa säätelevä kilpirauhanen on ihmeissään ja voi jopa aloittaa lakon, etenkin jos jodin saanti on niukkaa. Painonpudotusongelmista kärsivän lienee viisainta hylätä myös keinotekoiset makeutusaineet.


Sellaisia ajatuksia viikonlopulta. Kävimme läpi myös vastaanottotyöskentelyn käytänteitä. Tarvitsenkin nyt 3 harjoitusasiakasta neuvojatason diplomitöitä varten. Laitan niistä erillisen postauksen. Jos olet kiinnostunut, seuraathan blogia tiiviisti. 

Tässä vielä leipävinkki (vähähiilihydraattinen, gluteeniton, maidoton), jonka eräs kurssilanen kertoi. 

Viikonloppuleipä: (aikuiseen makuun)


2, 5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl manteleita
3, 5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
0,5 dl kurpitsansiemeniä
3 rkl psylliumkuitujauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl hunajaa
3 rkl kookosöljyä
3,5 dl vettä

Sekoitetaan siemenet, mantelit ja kaurahiutaleet, psyllium ja suola. Sulatetaan kookosöljy ja lisätään siihen vesi ja hunaja. Asetetaan pieneen leipävuokaan (tai toiseen puoleen vuokaa, kuten itse tein) Annetaan vetäytyä esim. 2 tuntia jääkaapissa ja paistetaan 175 asteessa 20 minuuttia ja vielä ilman vuokaa n. 30min. Tämä leipä on mielestäni aivan liian "pureskeltavaa" pienelle lapselle, joten en antanut sitä heille. Siementen liotus ja jauhaminen etukäteen voisi tehdä leivästä lapsiystävällisemmän. :) Mutta näin aikuiseen makuun, olipahan hyvää!!

Siemenleipää uunituoreena. Täydellistä sanoisin :)

Alkuperäinen ohje: Viikonloppuleipä

perjantai 14. helmikuuta 2014

Omena Ystävänpäivänä!

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Omenan terveysvaikutuksiin kuuluu mm. sen verensokeria tasaava vaikutus, verenpainetta ja kolesterolia alentava vaikutus. Lisäksi auttaa ummetukseen ja aktivoi hyödyllisten suolistobakteerien toimintaa sekä tehostaa myrkkyjen poistumista elimistöstä ynnä muuta ynnä muuta. Omena kannattaa ostaa luomuna, jotta sen voi syödä kuorineen. Kuoressa on paljon flavonoideja, ja punaisissa omenissa eniten. Flavanoidit ovat antioksidantteja, joita elimistö tarvitsee monissa puolustustapahtumissa vapaita radikaaleja vastaan.


Ystävänpäivän kunniaksi ICAMaxissa Haaparannalla myytiin Omppuja, joissa oli teksti. Valitettavasti nuo omenat tuskin olivat luomua. Ystävää voi muistaa terveelliselläkin herkulla J Ihanaa Ystävänpäivää! 

Hassuja omenoita myynnissä Ystäväpäivänä

torstai 2. tammikuuta 2014

Välipala: Väsymystä vai voimaa?

Nautin siitä, että saan antaa terveellisiä ruokia lapsillemme. Vähemmälläkin satsaamisella pärjäisi, huomattavasti vähemmällä. Tämä on kuitenkin minun juttuni.J Aitoja makuja ja järkeviä tapoja. Kyllä ne kantavat hedelmää pitkälle aikuisikään. Näin uskon.

Välipalaksi tarjoan lapsille lähes aina hedelmiä tai marjoja sekä jotakin niiden lisäksi. Uutena vuotena herkuteltiin hieman tavallista runsaammin: avokadopersimonijogurttia kinoamurojen kanssa ja sitten seuraavana päivänä banaanimangojogurttia, jossa oli auringonkukansiemeniä, kaakao nibsejä sekä kinoamuroja. Murot ja siemenet tasoittivat hedelmien tuomaa makeutta.

Avokadoa, persimonia, luonnonjogurttia ja kinoamuroja
Banaania, mangoa, luonnonjogurttia, auringonkukansiemeniä, kinoamuroja sekä kaakao nibsejä.
Välipalan kimpussa! Nam nam...

Auringonkukansiemenistä saadaan mm. runsaasti tärkeitä aminohappoja. Sisällöstä noin puolet on rasvaa, josta suurin osa on monityydyttymätöntä rasvaa (omega-6 rasvahappoja tosin valtaosa). Kovin suuria määriä ei luonnollisesti kannata pienille antaa, eikä varmaankaan joka päivä. Noista siemenistä kun saa kohtalaisen runsaasti kadmiumia. Siemenet kannattaa jauhaa vaikka sauvasekoittimella, sillä lapsi tuskin pystyy puremaan niitä kunnolla. Ne sopivat smoothien joukkoon hyvin. Liottaminen etukäteen auttaa siemeniä sulamaan paremmin.
Auringonkukansiemet ovat joidenkin mielestä "lähes täydellistä ruokaa"

Kaakaonibsit olin ostanut jouluksi raakasuklaata varten. Ne maistuivat vesseleille jogurtin kanssa kivasti ja malttoivat niitä pureskellakin. Lisääkin piti antaa. Kaakao on huipputerveellistä, ja raakasuklaan etuhan on juuri siinä, ettei sitä kuumenneta. Lapset maistoivat jouluna raakasuklaatakin. Raaka kaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja jopa 10 % kaakaon painosta on antioksidantteja. Nuo kaakaonibsit on murskattu kokonaisista kaakaopavuista. En havainnut kummallakaan mitään allergiaoireita tuon välipalan jälkeen.

Kinoamuroja löytyi Mankkaan (Mahtavasta!!) K-Supermarketista. Siellä on sitten ihan kaikkea. Mielestäni nuo murot eivät maistuneet juuri miltään, mutta lapset söivät mielellään. Aika kalliitakin ne olivat. Sokerimuroista noihin ei varmaan olisi paluuta ;) Kinoa on gluteenitonta ja soveltuu erityisen hyvin lapsille, sillä se ei allergisoi.

100 gramman pussilla oli hintaa lähes 4e.
Välipalan pitää nykyisin olla meillä todella kunnollinen. Lähdemme välipalan jälkeen aina päivän toiselle ulkoilutuokiolle, joten energiaa tarvitaan. Pelkkä banaani enää riitä. Tarvitaan hiilihydraattien lisäksi myös proteiinia ja rasvaa, jolloin verensokerikin nousee maltillisemmin eikä ala väsyttää. Tarvitseeko aikuinen välipalaa…?


Onnea ja terveyttä Uudelle Vuodelle 2014!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Banaani- mikä kätevä välipala


Kuka keksikään banaanin? Ilman sotkua paljon hyvää energiaa ja vitamiineja. Hyvä vatsallekin.

Minulla on tapana lähteä taaperoidemme kanssa puistoon iltapäivällä banaani laukussa. Lapset syövät banaanin puoliksi, ja leikki voi jatkua nopeasti. Lisäksi eväiden syöntihän on lapsista usein kivaa. Banaanista saa mukavasti energiaa. 100 grammaa kuorittua banaania sisältää 87 kaloria. 85 % energiasta tulee hiilihydraateista. Ei ihme, että banaanin jälkeen virtaa riittää taas. Banaani sopii vauvoillekin varsin hyvin, sillä se auttaa ärtynyttä suolistoa ja parantaa myös ripulia. Bansku sopii mielestäni hyvin myös iltapalalle tai ennen päiväunia, sillä se parantaa unta.


Pienemmälle vauvalle banaania voi muussata ensin haarukalla ja syöttää sitten lusikalla. Taikka sitten voi raaputtaa lusikalla hedelmän pinnasta. Jokin aika sitten meillä oli tapana nauttia välipalana banaanin kanssa avokadoa. Avokadosta saa myös paljon terveellistä rasvaa, ja näin välipalasta tulee tuhdimpi ja täyttävämpi. Nykyisin olemme välipala-aikaan lähes aina ulkosalla, joten bansku on saanut riittää. Banaani sisältää kasvisten ja hedelmien tavoin runsaasti kaliumia, joka on natriumin vastavaikuttaja elimistössä. Kaliumilla on monia tärkeitä tehtäviä muun muassa hermoston ja lihaksiston toimintaan liittyen. Niinpä valitsen itsekin banaanin urheilun jälkeen. Ainoa miinuspuoli on, että banaani muussaantuu helposti laukussa. Pitäisi olla banaanikotelo! J