Näytetään tekstit, joissa on tunniste monipuolinen ruokavalio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monipuolinen ruokavalio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Turvallista ruokaa

Monipuolinen ruokavalio on paras tapa välttyä elintarvikkeiden sisältämien aineiden haittavaikutuksilta. Näin kerrotaan elintarviketurvallisuusvirasto Eviran verkkosivuilla: http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/ajankohtaista/?bid=3291. 

Haitta-aineet esim. raskasmetallit kuten elohopea, lyijy, kadmium ja arseeni ovat kehoa myrkyttäviä aineita, joita kerääntyy ihmiskehoon mm. saasteista, lisäaineista, kosmetiikasta ja torjunta-aineista, joita ruiskutetaan kasviksiin. Myös sikiö altistuu raskasmetalleille äidin kautta ja pienen lapsen pienempi keho kestää näitä myrkkyjä vähemmän. Haittavaikutuksia esiintyy mm. suoliston alueella, immuniteetissa ja vaikkapa tulehdusherkkyytenä.

Monipuolinen ruokavalio tarkoittaa myös vaihtelevaa ruokavaliota. Ei siis joka päivä laiteta ruokaan vaikkapa espanjalaista parsakaalia. Eri kasviksia kannattaa hyödyntää satokauden mukaan. Käytetään mahdollisuuksien mukaan luomutuotteita ja suositaan kotimaisia. Näin saadaan ruoasta vähemmän kemikaaleja, kuten torjunta-ainejäämiä. Vähentämällä teollisen ruoan määrää, voidaan myös merkittävästi vähentää lisäaineiden saantia. Nämä kaikki elimistöön tulevan toksiinit haittaavat aineenvaihduntaa, ja luonnollisesti pieni lapsi kestää myrkkyjä vähemmän. Esimerkiksi riisimaidolle on annettu suositus, ettei sitä annettaisi lainkaan alle 6 –vuotiaille (Evira), sillä siinä on melko paljon arsenikkia (jota siis on myös normaalissa riisissäkin). Eviralla on nyt meneillään hanke, jossa selvitellään ravinnon kautta saatavaa raskasmetallikuormaa pikkulapsilla. http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/esittely/toiminta/riskinarviointi/kaynnissa+olevat+projektit/suomalaisten+lasten+altistuminen+raskasmetalleille+++kumulatiivinen+riskinarviointi/

Toisaalta luomumerkintä itsessään ei tee ruoasta mitään ihmeruokaa. Näin taannoin kaupassa luomuriisipiirakoita, joissa oli käytetty mm. luomuvehnägluteenia. Hieman päätäni pyöritellen laskin tuotteen takaisin hyllyyn.

Luomuruoan lisäksi omaa myrkkykuormitukseen liittyy mm. käytettävän kosmetiikan määrä (hiuslakat, kynsilakat ym.) ja muoviastioiden käyttö. Lapsilla käytämme aina hyvin hellävaraisia rasvoja ihonhoidossa, ja sellaisia käytän itsekin. Olen vähitellen luopumassa muoviastioista kokonaan, kun lautaset alkavat pysyä paremmin pöydällä. Kotona lapsia hoidellessa ei tarvitse edes päivittäistä hiuslakkaruiskutusta J


Tilasin lapsille ja itselleni muovipullojen tilalle lasiset pullot, joista vesi maistuu kyllä kieltämättä raikkaammalta. Lasten pehmeistä muovipulloista tulee veteen ikävä sivumaku. Lasipulloon voi kaataa huoletta vaikkapa kuuman yrttiteen. Tulihan noille pulloille hintaa, ja mies totesikin, että saman asian ajaisi esim. Ikean ”Korken” 1,99e/kpl J Joskus on kiva olla hieman turhamainen.

Näiden lasipullojen ei pitäisi hajota ihan ensimmäisestä kolhusta.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Mitä tarkoittaa monipuolinen ruokavalio?

Onko lapsen ruokavalio riittävän monipuolinen? Saako lapsi riittävästi ravinteita kasvunsa tueksi? Varsinkin allergiatapauksissa tällaiset asiat nousevat esille vanhempien pohdittaviksi. Tuossa allergioita ja infektioita käsittelevässä kirjassa mainittiin, että riittävä monipuolisuus tarkoittaa sitä, että ruokavaliossa on ruokia kaikista neljästä pääryhmästä: maitotuotteet, viljatuotteet, lihatuotteet sekä hedelmät ja vihannekset. 

Ollakseen monipuolinen ruokavalion ei tarvitse sisältää esimerkiksi laajaa kirjoa erilaisia hedelmiä. Toki lapsi saa niistä ihania makuelämyksiä. Nostaisin kuitenkin rasvat myös esiin, sillä rasvojen laadulla on vaikutusta mm. allergioiden hoidossa sekä pitäisin myös ruokien laatua hyvin tärkeänä asiana. Eli esimerkiksi sitä, että viljat ovat täysjyvää. Sokeri ja valkojauhotuotteet ovat ruokavalion suurimpia raffinoijia, ja niiden käyttöä tulee rajoittaa. Ne heikentävät kokonaisuutta, sillä sisältävät vain energiaa ilman suojaravintoaineita. Lisäksi sokerituotteisiin liittyy usein lisäaineita (esim. karkit), joiden yhteisvaikutus on varsinkin lapsille varsin huono. 

Sokeriset tuotteet sisältävät usein paljon lisäaineita kuten väriaineita. 

Allergioissa ruokavaliota joudutaan rajoittamaan ja monipuolisuutta pitää miettiä uudelleen. Juuri kotimaisten viljojen karsiminen aiheuttaa suurta päänvaivaa, kun pitää tutustua esimerkiksi hirssiin, tattariin ja kinoaan. Myös maidon tilalle on usein valittava muita kalsiumin lähteitä tai vastaavasti hieman enemmän lihaa sekä kalsiumia lisäravinteena.


Uskon kaksostemme kohdalla pitkän imetyksen vaikuttaneen niin, ettei allergioita vauvana ollut. Nyttemmin joudun muutamaa ruoka-ainetta välttämään heidän ruokavaliossaan, jotta vältytään ihottumilta. Vehnämakaronien tilalle esimerkiksi laitan usein riisiä tai kinoaa, joskus perunaa. Lastemme mummu tiesi kertoa, että jotkut vaatteetkin aiheuttavat ihottumaa, tummat värit vaaleita enemmän eli aina ruoka-aineet eivät olekaan ainoa syypää. 

Kesä ja aurinko ne vasta tekevät ihmeitä iholle ja vielä oman maan luomuvihannekset, mikäs sen parempaa!

Viime kesänä lapset (reilu 1v) napsivat jo mahan täydeltä kasvimaan herkkuja mummulassa.