tiistai 29. huhtikuuta 2014

Mesjuustoa ja kuivakalaa

Isäntä palasi eilen yöllä Norjasta J Mukanaan hän toi toivomukseni mukaan aitoa vuohenjuustosta tehtyä Mesjuustoa. Pidän sen mausta erittäin paljon, ja tänään lounaalla lapsetkin maistelivat sitä hyvällä ruokahalulla. Tuo juusto on maultaan hieman makea, sillä sen sisältämä maitosokeri on karamellisoitunut valmistuksessa. Ei ole ihme, että se on lasten mieleen. Norjassa ja Ruotsissa mesjuuston käyttö on runsaampaa, kuin meillä Suomessa.

Mesjuusto maistui taaperoillekin.


Kylkiäisinä isäntä toi pussin kuivattua turskaa. Nämä kalafileet ovat hyvää retkiruokaa, sillä kuivattuna ne säilyvät hyvin. Kerron sitten kokemuksia, kun olemme maistaneet.

Kuivattu kala sopii vaikka retkelle evääksi.

Nyt odotellaan jo innolla vappua, sillä lapset täyttävät kaksi vuotta vappupäivänä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti