Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Tuliaisina flunssa

Paluulennolta Münhenistä Helsinkiin tai lentokentältä poikamme nappasi itselleen flunssan, joka sitten tarttui siskoon ja lopulta isäntään. Itse vielä sinnittelen. Koko reissun olimme terveinä, ja koputtelin jo puuta...

Lapsien kädet käyvät kaikkialla ja välillä he hierovat nenää ja suuta. Poikamme ehtii enemmän ja nopeammin, ja jostakin syystä hän myös saa nuo taudit aina ensimmäisenä. Koneessa yskittiin, tottakai ja kentällä lapset leikkivät julkisissa lapsille suunnatuissa paikoissa. Taisi jäädä kyllä kädetkin pesemättä koneessa ennen ruokaa. 


Flunssapöpöjä hakemassa leikkilentokoneessa
Iso osa vastutuskykyä sijaitsee suolistossa, sillä sen pinta-alan on niin laaja. Huono suoliston kunto tekee sen, että mikrobeja ym. haitallisia aineita pääsee helpoimmin verenkiertoon. Flunssan ehkäisyssä suosimmekin probiootteja ja tarvittaessa muitakin suolistontukiaineita ja esim. riittävää D-vitamiinia. Aina nekään eivät vaan riitä. Itse suosin lisäksi nenäkannua, jolla saa mikrobeja huuhdeltua limakalvoilta jo hyvin aikaisessa oirevaiheessa. Myös echinaforcea pidän varsin hyvänä kausittain käytettynä. Jatkuvastihan sitä ei tule käyttää.

Kuume nousi pojalla hyvin korkeaksi ja hän oli ihan poissa pelistä yhden päivän ajan. Usein kuumeisenakin hän on jaksanut leikkiä, mutta nyt hänelle ei maistunut ruoka, ja päivä kului sohvalla nukkuen. Myös tytär oli tämän flunssan aikana varsin voimaton aikaisempiin verrattuna. Kuumeen aikana ruokaa tuskin kannattaakaa tyrkyttää. Kroppa taistelee paremmin flunssaa vastaan, kun ruoansulatuselimistöä ei liikaa kuormiteta. Riittävä nesteen saanti sen sijaan luonnollisesti on tärkeää.

Tänään alkoi jo elämä voittaa. Poika kokeili ensi kertaa hiihtoa, tytölle ei vielä lupaa annettu.

Tästä se lähtee...

perjantai 16. toukokuuta 2014

Terveyspommeja pienelle potilaalle

Hoidan lapsiamme kotona, ja se varmasti vaikuttaa siihen, että he sairastavat hyvin harvoin. Terveyskirjaston mukaan alle 3 vuotiaat sairastavat keskimäärin vajaa 10 hengitystieinfektiota vuodessa, ja kun jokainen niistä kestää 1-2 viikkoa, sairastelua kestää vuodessa noin 3 kuukautta. Kotihoidossa olevat sairastavat keskimäärin paljon vähemmän, kuin päiväkodissa olevat lapset.

Meillä oli viimeksi joulun jälkeen nuhaa. Koko kevät on oltu terveenä. Eilen aamulla pojan ääni vaikutti käheältä, ja päivän aikana räkää alkoi valua aika runsaasti. Tauti eteni hyvin nopeasti. Ruoka ei hänelle kunnolla maistunut, ja laitoinkin lapsille helposti syötäviä smoothieita ja kasviskeittoja päivän aikana. Illalla pojalle nousi kuume, joka oli korvasta mitattuna korkeimmillaan 38 astetta. Aamulla poika oli kaikin puolin normaalissa kunnossa nukuttuaan 11 tuntia ilman kuumetta alentavaa lääkettä. Ruoka maistui tänään normaaliin tapaan. Tauti vaikuttaisi menneen ohi yhdessä päivässä.

Illalla keitin lapsille luomuomenista sosetta. Ohjeen sain viimeiseltä kurssilta. Siihen tuli omenien lisäksi luomurusinoita, kanelia ja valmiiseen jäähtyneeseen soseeseen laitoin maitohappobakteerit, niiden kiinnittymistä tukevaa ainetta sekä mustikoita ja luonnonjogurttia. Tätä annoin iltapalaksi. Ehkä se vei taudin mennessään. Hyvä niin!

Päivällisellä laitoin eilen blenderiin yhden ruukullisen salaattia ja avokadon. Tätä annoin lapsillekin alkupalaksi. Soseutetusta salaatista lapsi saa ravinteet kehoonsa hyvin sulavassa muodossa. Eilen keräilin vielä pihalta nuoria voikukan lehtiä, ja lisäsin niitä salaattiin. Kun lapset olivat vauvoja, he pureskelivat voikukan lehtiä pihalla ihan sellaisenaan. Voikukka on ravinteikas kasvi, vaikka saattaakin olla hieman kitkerän makuinen. Nyt keväällä sitä kannattaa kokeilla. Voikukasta saa erityisesti C- ja A-vitamiinia, kalsiumia ja muita salaatteja vähemmän nitraatteja.

Voikukan lehtiä voi käyttää ihan sellaisenaan vaikkapa salaateissa, kukinnot tulisi kaiketi kiehauttaa.


Kuluneella viikolla olemme lasten kanssa liikkuneet tavallista enemmän julkisissa sisätiloissa, joten siellähän niitä pöpöjä liikkuu. Kävimme muun muassa ravintolassa syömässä. Tuen lasten immuniteettia hyvällä ruokavaliolla ja lisäravinteilla, joiden uskon vähentävän sairastumisen riskiä. Immuniteetti myös vahvistuu pikkuhiljaa lapsen kasvaessa. Viimeisen kauppareissun jälkeen pojalle iski ilmeisesti kova kurkun himo, kun ei edes kelmu pysäyttänyt. Kurkkua lapset söisivät vaikka kuinka paljon J Nyt kotimaista kurkkua saakin mukavaan hintaan.

Kurkunhimo voi joskus olla todella kova :D

perjantai 22. marraskuuta 2013

Vähemmän maitoa nuhanenille

Kovista ponnisteluista huolimatta meidän kaksoset saivat lievän flunssan. Taustalla oli tietenkin mikäpäs muu kuin neuvolakäynti. En ole rajoittanut lasteni leikkiä neuvolan aulassa, jossa pöpöjä varmasti on. Tautia vastaan taistelu piti aloittaa…

Terveellistä, helposti sulavaa ruokaa, rauhallisia leikkejä ja enemmän unta. Lisäksi maidon tilalle jotakin muuta juotavaa, kunnes tauti alkaa hellittää. Maidon juominen kun saattaa lisätä limanmuodostusta, mikä selittyy maidon käsittelyllä (homogenointi) sekä sen sisältämällä kaseiiniproteiinilla. Flunssan aikana riski korvatulehduksiin yms. kasvaa entisestään. Luomumaito on hieman parempi, sillä Suomessa luomumaitoja ei homogenoida.

Maidon tilalla koitin ensimmäiseksi itse tehtyä mantelimaitoa. Liotin manteleita yön yli, ja hurautin tehosekoittimessa lisäten pikkuhiljaa vettä. Lopuksi kaadoin siivilän läpi. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän.  Myös kaupasta saa nykyisin mantelimaitoa, joskin osassa niistä on lisättyä sokeria. Hieman pitkin hampain kaksoset tätä nauttivat. Seuraavaksi kokeilinkin kauramaitoa, jota lapsemme ovat juoneet silloin tällöin jo pidemmän aikaa. Joskus se maistuu, joskus jää kuppiin.

Mantelimaitoa nuhanenille. Siivilään jäävän massan voi kuivattaa mantelijauhoksi tai käyttää esim leivonnassa.

Flunssan aikana annoin normaalia maitoa ehkä korkeintaan yhdellä aterialla. Itse jätin maidon kokonaan pois, kun lapset sairastuivat. En tiedä oliko siitä apua, mutta jostakin syystä en nuhaa juuri saanut. Ja lapsetkin parantuivat nopeasti. Tosin join paljon kuumaa teetä, söin valkosipulia (PALJON!) jopa niin paljon, että mieskin huomautti asiasta J ja käytin lämmitettäviä kauratyynyjä jne.


Lapsi pärjää vallan mainiosti ilman maitoa, mikäli tilalle otetaan korvaavia tuotteita. Lähinnä maidosta saatava kalsium sekä energia on saatava muualta. Manteleiden lisäksi maitoa voi tehdä esimerkiksi seesaminsiemenistä, jotka ovat hyvin kalsiumpitoisia. Kaikille maito ei sovi ollenkaan ja useimpien kannattaa sitä joissakin tilanteissa välttää. Olen opettanut lapsemme juomaan nyt suolistoa hellivää AB-piimää, jota pidän maitoa parempana ruokajuomana.