tiistai 7. lokakuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä; viimeiset lehtikaalit kuivumaan

Mummin kasvimaa näytti huvittavalta, kun vain kasvuaan jatkaneet lehtikaalit nököttivät paikallansa. Yöpakkasten pelossa napsin loputkin aarteet talteen. Kuivaaminen on hyvä tapa säilöä nämä viherpommit tulevaa käyttöä varten, sillä tuoreeltaan en tällaista määrää saa kulumaan.


Osa lehtikaalista lähti kuivuriin, osa linssikeittoon ja vielä niitä on jääkaapissa

Kuivaamista varten pesin lehtikaalit ja poistin isoimmat lehtiruodit. Revin palasiksi ja asettelin väljästi kuivuriin 3-4 tunniksi. Kuivatut lehtikaalit jauhoin morttelissa jauheeksi. Ja eikun lasipurkkiin odottamaan käyttöä. Kuivattua lehtikaalia voi käyttää sellaisenaan vaikkapa murekkeissa. Miksei sitä voisi laittaa hieman vaikka aamusmoothien sekaan.

Kuivurissamme on 5 tasoa, jonne olisi mahtunut paljon enemmänkin kerrallaan. 
Muutamien tuntien päästä lehtikaalit olivat valmiita jauhettaviksi
Valmista kotimaista viherjauhetta

Lehtikaalista olen kirjoittanut aikaisemminkin (kokeilussa lehtikaali). Sehän on todellinen terveyspommi, jota löytyy nyt paljon kauppojen hyllyiltä ihan kohtuuhintaan. Jos syysväsymys alkaa painaa, viherjauheista saa mukavasti lisäbuustia jaksamiseen. Siellähän se auringon energia on tiivistettynä. Lapset syövät lehtikaalia esimerkiksi osana keittoja, mutta sipseinä ne lienevät maistuvimpia.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Ruokaelämyksiä: sushia ja hummeria

Muuttopuuhien keskellä pyhitimme lauantai-illan levolle ja voimaantumiselle. Nautimme hummeria ja sushia. Lapset söivät sushia toista tai kolmatta kertaa elämässään. Hummerin valmistaminen oli uutta meille kaikille. Lihaa elukassa oli yllättäen todella paljon, ja maku oli hyvin samanlainen, kuin scampien, joita laitoimme sushien sisään. Hummerin syömiseen tarvittiin järeämpiä työkaluja. Lapset katselivat sushien valmistusta kiinnostuneina ja napsivat suuhunsa täytteitä jo etukäteen. Myös hummerissa riitti ihmeteltävää.

Onpa isot sakset

Sushissa käytettävä valkoinen riisi ei ravitsemuksellisesti ole paras valinta. Kuitenkin silloin tällöin käytettynä en näe siinä mitään ongelmaa. Sama tietenkin koskee kaikkia erikoisruokia/juhlaruokia ylipäänsä. Normaalisti käytän ruoanlaitossa aina kuitupitoista täysjyvää. Muutoinhan sushiateria on melko täysipainoinen. Lapset jaksoivat syödä 5-6 makirullaa kumpainenkin.

Sushin täytteenä  avokadoa, kylmäsavulohta, scampeja, kurkkua ja porkkanaa

Kalaahan tulisi nauttia vähintään kaksi kertaa viikossa kalalaeja vaihdellen. Monien terveysvaikutusten lisäksi kala on hyvä juttu siinäkin mielessä, että se korvaa usein punaisen lihan ruokapöydässä. Punaista lihaa ei suositella käytettävän 500g enempää viikossa. Joissakin tapauksissa sekin voi olla liikaa. Annan lapsille laadukasta kalaöljyvalmistetta kalattomina päivinä. 

torstai 2. lokakuuta 2014

Pannaripäivä

Muuttohommista raskaimmat lienevät nyt takanapäin, vaikka laatikoita ja kasseja löytyy yhä sieltä täältä. Hommat jatkuvat pikkuhiljaa. Nyt ehtii jo hieman hengähtää.

Lapset ovat suhtautuneet uuteen paikkaan ennakkoluulottomasti. Mitäpä muuta alle 3 vuotiaalta voisi odottakaan. Sopeutuminen on nopeaa. Muuttoriennoista huolimatta lapset ovat eläneet säännöllistä elämää ruokailuineen kaikkineen. Molemmilla alkoi eilen illalla kuitenkin lievät nuhaoireet, jotka lienevät luultavasti maanantaisen muskarin tuliaisia ja onhan tällä muutollakin varmasti osansa.

Räkänokille tarjosin keittolounasta, välipalana jo melko perinteistä chiatuorekiisseliä sekä pannaria. Pannukakkuun laitoin perinteisestä poiketen gluteenittomia jauhoja (mm. kauraa), kaurahiutaleita sekä kauramaitoa. Makeutuksena agavesiirappi ja kookossokeri. Poika veteli pannaria kaksin käsin. Tytölle se ei maistunut. Chiakiisseli sen sijaan on molempien herkkua. Lounalla tyttö halusi reilusti salaattia. Tuoreruokaa sairas kroppa tosiaan tarvitseekin parantuakseen. Kehomme on kovin viisas, kun se kertoo, mitä olemme vailla.


Omppusose ja vatut täydentävät pannarin

Chiansiemenet ovat tulleet naperoille hyvin tutuksi


maanantai 29. syyskuuta 2014

Aina on aikaa syödä hyvin

Kuluneen viikonlopun touhut ovat keskittyneet muuton ympärille. Tämä oli jo toinen muutto puolen vuoden sisään. Härdellin keskellä Terve Tenava viettää hiljaiseloa, mutta jatkaa aktiivisemmin taas, kunhan saadaan kotia järjestykseen. 

Kiireestä huolimatta en juurikaan osaa tinkiä ruoan laadusta. Suosin nopeasti valmistuvia ruokia kuten keittoja. Eilen ostin valmiiksi savustettua nieriää, joka oli tarjouksessa. Se maistui kaikille.

Ikkunasta avautuu kaunis peltomaisema. Lasten nukkuessa päiväunia, rauhotun hetkeksi, luen paikallislehden ja juon kahvia. Sitten jatkan muuttolaatikoiden purkupuuhissa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ruokaleikit ovat kivoja!

Erilaiset ruokaleikit ovat lastemme mieleen. Tenavien 1v-lahja, Ikean leikkikeittiö, tarvikkeineen on kovassa käytössä, ja ulkona rakennellaan  ruoka-annoksia hiekkalaatikolla. Toivottavasti innostus ruoanlaittoa kohtaan säilyy aikuisikään saakka. Pian lapset voi ottaa keittiöön mukaan avustamaan ja oppimaan. Vielä toistaiseksi kaksosten kanssa tuo ei kovin hyvin ole onnistunut. J


Koiramäen Pajutallissa Tuusulassa lasten aitan kakkulelut ovat erityisesti lasten mieleen. Niillä on käyty leikkimässä jo monta kertaa.

Puisia täytekakkuja Koiramäen Pajutallissa

Äitin annos
Tässäkin syntyy täytekakkua

Eilen käytiin bongaamassa lentokoneita Lemminkäisen kallioilla Tuusulanväylän varrella. Meillä oli välipala mukana, mutta tässä yhteydessä sen syöminen oli varsin hektistä puuhaa. Koneiden pauhu ja lasten innostus ei sovi yhteen eväiden syönnin kanssa. Ruokatilanne on hyvä olla rauhallinen. :)

Koneiden bongailua...

maanantai 15. syyskuuta 2014

Luontaistuotteiden viidakossa

Kuluneena viikonloppuna osallistuin Luontaistuotteet-kurssille, joka on osa Ravintoneuvoja-opintojani. Koska luontaistuotteita on nykyään markkinoilla hyvin paljon, alaan perehtyneisyys on tarpeen neuvontatyössä. Monet luontaistuotteet soveltuvat hyvin ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon, ja toisaalta oikein käytettynä myös sairauksien hoitoon. Erilaiset ravintolisät, kuten vitamiinit, rasvahapot ja probiootit kuuluvat myös luontaistuotteisiin. Paraskaan pilleri ei korvaa huonoa ruokavaliota ja idea onkin, että järkevän ravitsemuksen ohella terveyttä voi tukea luontaisin keinoin. Keho pyrkii parantamaan itse itsensä.

Flunssakautena esimerkiksi Echinaforcesta oli kurssilla puhetta ja toisaalta riittävän D-vitamiinin saannista. Tietty määrä infektioita saattaa olla lapsen immuniteettiä vahvistava, mutta pitkittyneet flunssat ja korvatulehduskierteet voivat viitata siihen, että immuniteettiä pitäisi vahvistaa. Maitohappobakteereista olikin paljon asiaa. Hyvistä pöpöistä kun lienee monen suolistossa pulaa.

Vitamiinit, probiootit, rasvahapot, ym. Monenlaista tuotetta tuli pyöriteltyä, haisteltua ja maisteltua :)


Melkoinen esitenivaska ja iso kasa tuotteita kassissani palasin kotiin istumalihakset puutuneina. Isäntä oli valmistanut paellaa grillin lämmössä. Proteiinin lähteeksi hän oli napannut pakkasesta kuhaa (mummulasta) ja katkarapuja. Hyvä isi! Molempina kurssipäivinä päiväni alkoi aamulenkillä ja päättyi iltakävelyihin. Ilman liikuntaa, ei minusta ole istumaan koko päiväksi.

Isin tekemää kalapaellaa. Vielä tarkeni ulkona kokkailla.


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kurpitsasta kaikki irti

Ostin kaupasta Hokkaido-kurpitsan ja ajattelin ilahduttaa lapsia kaivertamalla siitä lyhdyn. Otin hieman ennakkoa tulevaan Halloweeniin, kuten joka vuosi tulee tehtyä. Kurpitsan hedelmäliha ei ollut vielä ihan kypsää, ja niinpä jouduin käyttämään kaivertamiseen omenaporaa. Hedelmälihasta syntyy ihana, miedonmakuinen keitto ja siemenet voi paahtaa uunissa. Kurpitsa kannattaa siis hyödyntää kokonaan.

Kurpitsan sijaan lyhdyn voi tehdä vaikka appelsiinista


silmä, silmä nenä, suu


Kurpitsalyhdyssä on riittänyt ihmeteltävää, ja keitto, maistuipa sekin ihanalta. Kuullotin sipulin yhdessä paloitellun kurpitsan hedelmälihan kanssa, ja lisäsin sitten veden ja keitin kypsäksi. Soseutin ja lisäsin joukkoon suolaa ja lorauksen kuohukermaa. Näin se taisi olla. Aijai… 

Komean värisestä kurpitsasta saa mm. karotenoideja.